Niin nyt olen niin ihastunut tähän blogiin ja sen kirjoittamiseen, että on pakko kirjoittaa heti lisää. Vaikka aika jännältä tämä tuntuu... tietty myös miettii, että lukeeko tätä kukaan ja jos lukee niin mitä ajatuksia tämä herättää jne...

Eilen koin häpeällisiä tunteitani kamerani kanssa. Olin isoäitini hautajaisissa ja isäni pyynnöstä olin lupautunut ottamaan kuvia siellä. Tässä kohtaa pitäisi kysyä, että kuka on niin tyhmä, että lupautuu kuvaamaan oman läheisensä hautajaisissa. Ilmeisesti minä olen. No ensinnäkin koin häpeää raahatessani kameralaukkua siunaustilaisuuten, lopulta en edes kehdannut ottaaa kameraa esiin siunauksen aikana. Jostain syystä en osaa luontevasti olla kameran kanssa julkisilla paikoilla. Pitäisiköhän vaan hankki pikkuinen pokkari jonka voisi kätevästi piilottaa taskuun... nyt kamerana  on digijärjestelmä. Lopulta kuitenkin rohkaisin itseni ja otin kameran esiin. Aikani kuvattua huomasin, että olin unohtanut laittaa kameran objektiivista automaatti tarkennuksen päälle. Lopulta luovutin ja kätkin kameran takaisin laukkuun ja siellä se sai sitten pysyäkkin loppu tilaisuuden ajan. No idea oli jo alkujaan tuhoon tuomittu.